london callingin susanna kirjoittaa siitä, miten joskus on vaikea keksiä fiksua sanottavaa omista kuvistaan, mikä on eräällä tapaa tuttua itsellenikin. nimittäin joskus kuvien nimeäminen on kovin kovin hankalaa.
naamakirjassa voi muistaakseni liittyä ryhmään, joka vaatii nimettömälle nimeä. ja vaikka sitä tässä tapauksessa vaaditaan sormelle, voisi minun puolestani samanlaisen ryhmän perustaa myös nimettömille kuville..
2 kommenttia:
Where did he go?
Tuttu tunne! Mutta silti tässä kuvassa on sanomaa.
;) nimettömyyden hyvä puoli on se, että se antaa mielikuvitukselle siivet!
Lähetä kommentti